Koirablogi. Blogissa yritän oppia kouluttamaan koiriani paremmin, joten kirjoitukset käsittelevät pääasiassa treenejä (toko, agility, jälki ja suojelu). Lisäksi on myös jotain yleisempiä huomioita&kuvia elämästä, arjesta, kasvusta ja kehityksestä (yleinen).
Meten kanssa tehtiin tokon voittajan liikkeitä paitsi hyppy, nouto puulla, tunnari ja paikallaolot. Monta hyvää huomiota tuli lähinnä minun toiminnastani. Seuraamisessa en vaan osaa olla selkeä liikkeissäni. Luoksetulon maahanmenon apukäsi voisi sittenkin olla oikea käsi ja koettaa saada etujalat samaan aikaan maahan. Kaukokäskyissä käsien on melkein hyvä olla selän takana vaihtojen välit. Ohjatussa pisteelle houkuttelu täytyy tehdä niin, että koira näkee pisteen mille sitä ohjaan, ettei se omasta ohjauksestani kaarra jo kapuloille ja näin itse tule luotua virhettä jo opetusvaiheessa. 
Hupsista, viikko taas meni! No mutta Meten kanssa niitä voittajan liikkeitä paitsi tunnistusnouto. Seuraaminen tuntu ihan kivalle - en tosin ottanut eri tempoja tms. Liikkeestä istu ok. Luoksetulo ok ja jätössä pidensin maahanmenoon apua, mutta annoin apua kuitenkin. Ruutua - tässä ei nyt meinaa lähteäkkään ekalla käskyllä. Nouto metallilla - tässä joku lämmityslaite pärähti käyntiin just kun olin kapulaa heittämässä; Mette käänsi päänsä sen suuntaan, mutta nouto kuitenkin ok. Hyppynouto puisella ja aijaijai kun kolautti. Täytyy nyt taas suurennuslasilla seurailla kävikö mitään. Kaukokäskyt ovat selvästi parantuneet. Lyhyet paikallaolot istuen ja maaten. Lopuksi vielä ruudun arvoituksen avaamista. Onnistuu hyvin kun jätän sen merkille istumaan ja menen puoliväliin kohti ruutua - silloin lähtee ekalla käskyllä. Eli se on joku mun sivullaololukitus. Hmm.
Perjantai kolmastoista ja mielenkiintoiset ajokelit.
Meten kanssa tehtiin hallilla niitä tokon voittajan liikkeitä (paitti tunnari, metalli ja hyppy). Kaikki liikkeet meni aikast jees, vaikka itse sanonkin. Noihin viime kertaisiin outoiluihin annoin namin aina käskyn yhteydessä ja näin autoin. Paikallaoloissa meinasi sitten koko ajan mennä vaan maahan.

Me ollaan kahdesti treenattu pienesti jotain ulkona, mutta ei niin mitään vaikutusta tämän illan hallitreeneihin. Päällimmäiseksi jäi mieleen, ettei Mette vaan mene sivulta maahan luoksetulossa ja kaukokäskyissä. Eli ei ole tahtoa mennä maahan - mutta paikallaolossa menee, vaikken mielestäni mitenkään vartalollani sitä siinä auta. Luoksetulon seisominen jälleen väärin ja kaukokäskyissäkin asentojen vaihtamattomuutta nimenomaan koskien seisomista. Kuulemma asetteleekin vaihdossa maahan-seiso jalkansa kamelimaisesti kääntäen alleen, että ylös ponnistaminen on mahdottomuus. Eli se ei halua nousta seisomaan. Tehtiin me muitakin liikkeitä ja ne olivat kaiketi ihan ok, mutta nämä muut outoudet, hmm.